Vinkit kunnista
Kiinteistökierrokset ja nopea reagointi Kouvolassa

Julkaisuajankohta 21.6.2021 10.00
Kiinteistökierrokset ja nopea reagointi Kouvolassa

Kouvolan kaupungissa on onnistuttu petraamaan sisäilma-asioissa. Kolmessa vuodessa tilanne on parantunut huomattavasti. Onnistumisen takana ovat mm. sisäilmaohjeen uudistaminen ja kiinteistökierroksien käyttöönotto sekä nopea reagointi tilanteisiin. Vinkit kunnista -juttusarjassa esitellään kuntien hyviä käytäntöjä sisäilmatilanteiden hoitamisessa.

Tervehdys Kouvolaan! Kuka olet, mitä teet työksesi?

Olen Reijo Pesonen, Kouvolan tilapalveluiden sisäilma-asiantuntija. Nykyisessä tehtävässäni olen toiminut nyt kolmatta vuotta. Aiempaa kokemusta asumisterveydestä on 30 vuoden verran viranomaispuolelta terveysvalvonnan sisäilmatehtävistä.

Sisäilma-asiantuntija Reijo Pesonen

Miten menee?

Meillä menee Kouvolassa oikein hyvin, muutos on ollut valtava. Positiivista palautetta tulee kentältä ja oheisryhmistä paljon – oikein hyvä tilanne siis kaiken kaikkiaan sisäilmatilanteiden osalta.

Mitkä ovat teidän hyvät käytäntönne sisäilma-asioissa ja miten ne käytännössä toteutetaan?

Kaupungin sisäilmaohjeen uudistuksella ja kiinteistökierroksien käyttöönotolla on saavutettu nykyinen hyvä tilanne ja ajantasaiset tiedot kiinteistökannan kunnosta. Ongelmatilanteiden ennaltaehkäisyssä ja tilanteiden selvittämisessä toimivaksi ratkaisuksi on todettu tilapalveluiden oma ja toimivaltainen sisäilmaasiantuntija, joka vastaanottaa kaikki ilmoitukset, käynnistää selvitykset ja tekee muut tarvittavat toimenpiteet kuten jatkotutkimustilaukset. Lähes jokaisessa tapauksessa sisäilma-asiantuntija ja lvi-asiantuntija lähtevät käymään paikan päällä. Enemmistöstä kohteista löytyy sisäilmaa heikentäviä tekijöitä, mutta ne ovat kohtuullisen helposti korjattavissa.

Nopealla toiminnalla, suoraviivaisilla toimenpiteillä ja tiedottamisella tilanne saadaan hallintaan. Lisäksi tilan käyttäjien kuulemista on lisätty kuten myös avointa ja selkeää viestintää. Asiakkaiden kuulemista ja asiantuntijoiden faktojen oikaisuja ei voi liiaksi korostaa. Nykyisellään kiinteistökierroksien väli pidetään pääsääntöisesti kolmessa vuodessa, mutta lisäkäynnitkin voivat tulla aiheellisiksi asiakkailta tulevan palautteen perusteella. 

Miten hyvät käytännöt näkyvät kunnan arjessa?

Onnistuneet toimet näkyvät positiivisena palautteena. Tilapalveluiden työntekijät ovat saaneet henkilökohtaista positiivista palautetta kiinteistökierroksilla ja luottamus on palautunut asiakkailta. Toisaalta raskaita sisäilmaan liittyviä kuntotutkimuksia ja oire- ja olosuhdekyselyjä ei ole tarvinnut tehdä viimeisten kolmen vuoden aikana. Sen myötä on saavutettu kuntataloudellisia säästöjä. Kuntotutkimukset ovat liittyneet lähinnä palveluverkkoon ja korjaustarvearviointiin.

Mikä on ollut tärkeää onnistumisen kannalta?

Puututaan asioihin aidosti ja heti. Sisäilmakorjausten huolelliseen suunnitteluun ja toteutukseen, kuten urakoitsijan valintaan, tulee panostaa. Oleellista on myös saattaa asiat loppuun asti, dokumentoida kaikki vaiheet ja seurata tehtyjen toimenpiteiden vaikutusta. Lopputiedotus on muun ohella tärkeää – ylipäänsä viestintä, joka on yksinkertaista ja tiiviistä. Viestinnässä on lisäksi tärkeää päättää viestinnästä vastaava taho, jotta vältetään sekaannukset. Viestinnän ammattilaisten apu on tarpeellista etenkin silloin, kun ongelmatilanne on päällä. Lopulta tekojen kautta syntyy luottamusta. Luottamuksen olemassaolo on olennaista, jotta tilan käyttäjien sekä kiinteistöjen viihtyisyyttä ja terveellisyyttä voidaan kehittää ja ylläpitää. 

Millainen muutos on tapahtunut verrattuna aikaan, jolloin edellä mainitut toimintatavat eivät olleet käytössä?

Kolme vuotta sitten tilanne oli heikko. Silloin teetettiin raskaita kuntotutkimuksia ja korjaustoimenpiteitä, joilla ei kuitenkaan päästy sisäilmaongelmista eroon. Sisäilmaongelmia oli totuttu vetämään viranomaisjohtoisesti, joka ei ole kokemuksiemme mukaan osoittautunut toimivimmaksi ratkaisuksi. Osa kohteista oli monia vuosia ongelmallisia osin sen vuoksi, että vastuut olivat epäselviä. Se johti siihen, että tapauksia jäi käsittelemättäkin. Aiemmin tilanteet kriisiytyivät hätäisesti tehtyihin sulkemis- ja purkupäätöksiin, vaikkei niihin välttämättä olisi ollut tarvetta.

Mitä terveisiä lähettäisit muille kunnille?

Kuulemisen ja viestinnän tulee olla avointa, selkeää ja riittävää. Reagoikaa tapauksiin nopeasti ja välttäkää tilanteiden eskaloitumista. Kiinnittäkää huomiota ensisijaisesti sisäilmaston olosuhteisiin ja parantakaa niitä, jos se vain on mahdollista.

Lisätietoja: sisäilma-asiantuntija Reijo Pesonen, Kouvolan kaupunki, reijo.pesonen(at)kouvola.fi


Vinkit kunnista -juttusarjassa esitellään kuntien hyviä käytäntöjä sisäilmatilanteiden hoitamisessa. Jos kunnastasi löytyy sisäilma-asioiden hyvä käytäntö, ilmianna itsesi: terveet-tilat(at)vnk.fi. Jaamme tietoa mielellämme eteenpäin. Laitetaan hyvä kiertämään!