Hometalkoot - oppaat ja selvitykset
Valtakunnalliset kosteus- ja hometalkoot oli ympäristöministeriön koordinoima hanke kosteus- ja homeongelmien aiheuttamien terveydellisten ja taloudellisten menetysten ehkäisemiseksi. Hometalkoita toteutettiin vuosina 2009 - 2015, jonka jälkeen hankkeen aikana koottu laaja hometalkoot.fi-verkkopalvelu siirtyi Hengitysliiton ylläpidettäväksi vuosien 2016 - 2024 ajaksi.
Hometalkoot-hankkeen aikana tuotettuja oppaita ja selvityksiä on koottu alle, jotta tuotettu tieto on saatavilla myös jatkossa. Kaikkia vanhoja liitteitä ei voida julkaista tekijänoikeussyistä. Lisäksi osa oppaista ja selvityksistä on päivitetty Terveet tilat 2028 -ohjelman aikana, joten uudemmat aineistot löytyvät Oppaita ja selvityksiä -osiosta.
Oppaita ja lomakkeita pientaloasukkaille
Homeettomaksi siivous ja irtaimiston puhdistus
- Ohje siivoukseen ja irtaimiston puhdistukseen kosteus- ja homevauriokorjausten jälkeen.
Känn ditt hus, säkra din affär
- En guide för bedömning av fastigheters skick och säkrare köp för säljare och köpare.
Kosteus- tai homevaurion korjauttaminen
- Omakotitalon omistajan opas.
Rakennustyömaiden kuivana pito suojaamalla
- Koulutusmateriaali pientalotyömaille.
Tunne talosi - turvaa kauppasi
- Opas ostajalle ja myyjälle kiinteistön kunnon arviointiin ja turvallisempaan kaupantekoon.
Tunnista ja tutki riskirakenne
- Opetusmateriaali pientalojen riskirakenteiden tunnistamiseen.
Vinkkejä asuntokauppaan
- Oppaaseen on koottu käytännön vinkkejä, jotka kiinteistöjen ostajien ja myyjien olisi hyvä tietää ennen kaupantekoa.
Korjaustyön työnjohtajan sopimusmalli
- Korjaustyön työnjohtajan sopimusmalli
Korjaustyön urakkasopimusmalli
- Korjaustyön urakkasopimusmalli
Korjaustyön urakkatarjousmalli
- Korjaustyön urakkatarjousmalli
Korjaustyön urakkatarjouspyyntömalli
- Korjaustyön urakkatarjouspyyntömalli
Korjaustyön valvontasopimusmalli
- Korjaustyön valvontasopimusmalli
Korjaustyöseloste
- Korjaustyöseloste
Kosteusvauriokorjaussuunnittelun sopimusmalli
- Kosteusvauriokorjaussuunnittelun sopimusmalli
Kosteusvauriokorjaussuunnittelun tarjouspyyntömalli
- Kosteusvauriokorjaussuunnittelun tarjouspyyntömalli
Kuntotutkimuksen sopimusmalli
- Kuntotutkimuksen sopimusmalli
Kuntotutkimuksen tarjouspyyntömalli
- Kuntotutkimuksen tarjouspyyntömalli
Tyhjät pohjat: Korjaussuunnittelun tarjouspyyntö
- Tyhjät pohjat: Korjaussuunnittelun tarjouspyyntö
Tyhjät pohjat: Korjausurakan tarjouspyyntö
- Tyhjät pohjat: Korjausurakan tarjouspyyntö
Tyhjät pohjat: Kuntotutkimuksen tarjouspyyntöpohja
- Tyhjät pohjat: Kuntotutkimuksen tarjouspyyntöpohja
Tyhjät pohjat: Kuntotutkimussopimus pohja ja täyttöohje
- Tyhjät pohjat: Kuntotutkimussopimus pohja ja täyttöohje
Oppaita asunto-osakeyhtiöille ja isoille kiinteistöille
Taloyhtiön opas homevaurion korjaamiseen
- Opas kiinteistö- ja taloyhtiöille.
KAS-lomake
- Korjaushankkeen arviointi -ja seurantalomake.
KAS form
- Utvärderings- och uppföljningsblankett för reparationsprojekt.
Päättäjän homeopas
- Päättäjän homeopas
Guide om mögel för beslutsfattare
- Guide om mögel för beslutsfattare.
Tilaajan ohje sisäilmaongelman ratkaisemiseen asunto-osakeyhtiössä
- Tilaajan ohje sisäilmaongelman ratkaisemiseen asunto-osakeyhtiössä
Oppaita ammattilaisille
Homekoiraohjaajan toimintaohje
- Homekoiraohjaajan toimintaohje
Homevaurioituneen rakenneosan puhdistusohje
- Ohje on tarkoitettu kosteusvauriokorjausten suunnittelijoille ja työnjohdolle.
Korjaa ajoissa ja säästä
- Tässä Kosteus- ja hometalkoisiin kuuluneessa tutkimushankkeessa selvitettiin, kuinka paljon kustannuksia voidaan säästää, mikäli rakennusten korjaustoimet aloitetaan ajoissa ennen rakennusosien vaurioitumista.
Rakennustyömaiden kuivana pito suojaamalla - opetusmateriaali - ammattikäyttöön; isot työmaat
- Rakennustyömaiden kuivana pito suojaamalla - opetusmateriaali - ammattikäyttöön; isot työmaat
Sisäilmaongelman ratkaiseminen
- Ohjekortisto ammattilaisille
Kosteus- ja homevauriot - verkkokurssi
- Kosteus- ja homevauriot -verkkokoulutuksen avulla kertaat, miten kosteus- ja homevaurioiden takia oireileva potilas kohdataan sekä miten häntä tutkitaan ja hoidetaan.
Kosteus- ja hometalkoissa laadittuja selvityksiä / aiheeseen liittyvää
Kiinteistöjen hoidettavuuden kehittäminen, sen vaikutukset ja taloudellisen vaikuttavuuden arviointi
- Ympäristöministeriön koordinoimat Kosteus- ja hometalkoot ja Toimivat Kiinteistöt Toki ry käynnistivät syksyllä 2015 kiinteistöjen hoidettavuuden kehittämiseen ja taloudellisen vaikuttavuuden arviointiin tähtäävän tutkimushankkeen, jonka tavoitteena oli selvittää olemassa olevaa tutkimustietoa sekä palvelutalojen ja pientalojen hoidettavuuteen vaikuttavia tekijöitä.
Korjattujen lattiarakenteiden pitkäaikaisseuranta
- Korjausten pitkäaikaisvaikutuksista ei ole juuri nimeksikään tutkittua tietoa. Tällä tutkimuksella selvitettiin tehtyjen lattiakorjausten onnistumista noin 12–15 vuotta korjausten valmistumisen jälkeen.
Kosteus- ja homevauriokorjausprosessin arviointi kuntien kiinteistöissä
- Diplomityö, Paavo Kero
Kosteusteknisesti toimivia korjausrakentamisen periaateratkaisuja
- Kosteusteknisesti turvalliset korjausrakentamisen malliratkaisut" - KORMA - hankkeen loppuraportti.
Omakotitalojen kuntokatselmoinnin kehittäminen
- OKE hankkeen loppuraportti
Terveiden talojen erikoisjoukkojen koulutusten tilanne 2016 ja ohjeelliset opintosuunnitelmat
- Rakennusterveys- ja kosteusvaurioiden korjausasiantuntijoiden koulutuksen synkronointi ja valtakunnallinen ohjaus -hanke (Kosteus- ja hometalkoot, YM ja STM). Rakennusarkkitehtikoulutuksen suunnittelu ja rakennusterveyttä tukevan koulutuksen suunnittelu –hanke (OKM). Loppuraportti.
Opetusmateriaalia
- 1.10.1 Mykotoksiinit
- 1.10.2 MVOCit eli mikrobien tuottamat haihtuvat orgaaniset yhdisteet
- 1.10.3. Endotoksiinit
- 1.10.4 Muut mikrobien rakennekomponentit
- 1.11. Muut sisäilman kannalta erityiset mikrobit
- 1.12. Punkit ja allergeenit
- 1.13 Sisätilojen tuholaiset
- 1.1 Johdanto sisäympäristökokonaisuuteen
- 1.2. Mikrobiologian orientaatio
- 1.3 Mikrobiologian perusteet
- 1.4 Mikrobien elinkaari: homehtuminen ja lahoaminen
- 1.5 Materiaalien ja pintojen mikrobisto
- 1.6 Puun homeet ja lahot sekä hyönteisviat
- 1.7 Rakenteiden vauriot ja materiaalien vioittuminen
- 1.8.1 Ilman mikrobisto asunnoissa, kouluissa ja päiväkodeissa
- 1.8.2 Ilman mikrobisto tuotannollisissa ympäristöissä ja toimistoissa
- 1.9 Kosteusvauriorakennusten mikrobilajistoa
- 2 Kemialliset ja hiukkasmaiset epäpuhtaudet
- 3 Terveydellisen merkityksen arviointi
- 4.1. Tutkimusstrategian laatiminen
- 4.2 Näytteenotto mikrobiologisiin analyyseihin
- 4.3 mikrobien analysointi
- 4.4 Mikrobien ohjearvot ja tulosten tulkinta
- 4.5 Riskinarviointi
- 4.6 Sisäympäristön tutkimukset ja raportointi
- 5.1. Homekorjaustyömaan kosteuden ja puhtauden halllinta
- 5.2. Homekorjauksen työsuojelun kohdat
- 5.3. Siivous ja homesiivous
- 5.4. Rakenteiden toimivuus
- 6.1. Toimintamallit sisäilmasto-ongelmien ratkaisemisessa
- 6.2. Sisäilmaryhmän toiminta
- 6.3. Viranomaistoiminta ja yhteistyö
- 6.4. Viestintä
Opetusmateriaalia ammattilaisille
- 1. Sisäilmastoon liittyvät määräykset sekä tavoite- ja toimenpidearvot
- 2. Sisäilmaston fysikaaliset olosuhteet
- 3. Kosteus- ja mikrobivauriot
- 4. Sisäilman kemialliset epäpuhtaudet
- 5. Mineraalivillakuidut ja asbesti
- 6. Ilmanvaihto ja sisäilmasto
- 7. Koettu sisäympäristö ja sisäilmastokysely
- 8. Sisäilmastoselvitys
- 9. Altistumisen arviointi