Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen selvitys
Sisäilmasta oireilevien määrä on vähentynyt terveydenhuollossa

Julkaisuajankohta 12.9.2024 10.31
Uutinen
Kansallinen sisäilma- ja terveys -ohjelma
Kuva: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Kansallisessa sisäilma ja terveys -ohjelmassa toteutetun kyselyn mukaan sisäilmasta oireilevien potilaiden määrä vaikuttaa vähentyneen. Myös terveydenhuollossa työskentelevien tietämys ja koulutuksen laatu sisäilmaoireisiin liittyen on parantunut.

Terveydenhuollon ammattilaiset kohtaavat työssään sisäilmasta oireilevia vähemmän verrattuna viiden vuoden takaiseen tilanteeseen. Näin arvioi 62 prosenttia lääkäreistä ja 33 prosenttia kaikista terveydenhuollon ammattilaisista, jotka vastasivat Kansallisessa sisäilma ja terveys -ohjelmassa toteutettuun kyselyyn. Vastausten perusteella sisäilmasta oireilevien potilaiden määrä vaikuttaa vähentyneen erityisesti työterveyshuollossa.

Lisäksi kolmannes vastaajista arvioi sisäilmasta oireilevien potilaiden hoidon ja tuen kohentuneen terveydenhuollossa. Puolet vastaajista kuitenkin piti sisäilmaoireiden hoitamista vaativana oireiden vaihtelevuuden ja moninaisuuden takia.

”Sisäilmaan liitetyt oireet ovat yleisiä, ja niitä voi esiintyä monista eri syistä. Vain harvoin voidaan osoittaa oireiden syyksi yhtä ainoaa tekijää”, sanoo Tuula Vasankari, professori ja keuhkosairauksien erikoislääkäri Filhasta.

Terveydenhuollon ammattilaisille suunnattu verkkokysely toteutettiin syksyllä 2023. Kyselyyn vastasi 216 terveydenhuollon ammattilaista. Tuloksia verrattiin vuonna 2019 toteutettuun koulutustarvekyselyyn ja vuonna 2020 toteutettuun hoitopolkuselvitykseen.

Sisäilmaoireisiin liittyvä tietous on parantunut, mutta ammattiryhmien välillä yhä eroja

Noin puolet kyselyyn vastanneista terveydenhuollon ammattilaisista koki tietonsa sisäilmaan liittyvistä oireista ja sisäilman terveysvaikutuksista riittäviksi. Eroa kuitenkin oli hoitajien ja lääkäreiden välillä. Lääkäreistä lähes kaksi kolmasosaa koki tietonsa riittäviksi, kun vastaavasti hoitajista vain kolmannes.

Tietous kuitenkin vaikuttaa lisääntyneen molemmissa ammattiryhmissä vuoden 2019 koulutustarvekyselyn tuloksiin verrattuna.

Vuoden 2023 kyselyyn vastanneista hieman yli kolmannes kertoi osallistuneensa terveydenhuollon ammattilaisille suunnattuun sisäilma-aiheiseen koulutukseen viimeisen viiden vuoden aikana. Koulutuksiin osallistuneista yli kaksi kolmasosaa koki koulutuksen tason kohentuneen viimeisen viiden vuoden aikana.

”Tulosten perusteella koulutusta tarvitaan yhä, ja sitä myös toivottiin avoimissa vastauksissa. Jatkossa koulutusta tulee tarjota erityisesti hoitajille ja julkisessa terveydenhuollossa työskenteleville”, arvioi Kansallisen sisäilma ja terveys -ohjelman koordinaattori Anniina Salmela Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta.

Kyselyn terveydenhuollon ammattilaisille toteutti Keuhkoterveysjärjestö Filha ry osana Kansallista sisäilma ja terveys -ohjelmaa. Ohjelman tavoitteena on edistää terveyttä ja hyvinvointia vähentämällä sisäympäristöön liittyviä haittoja Suomessa. Ohjelmaa koordinoi THL, ja työhön osallistuvat aktiivisesti Työterveyslaitos, Filha ry, Hengitysliitto, Allergia-, Iho- ja Astmaliitto sekä Sisäilmayhdistys ry.

Vuonna 2018 alkanut Kansallinen sisäilma ja terveys -ohjelma on tähän mennessä tarjonnut koulutusta sisäilmaan liittyvistä oireista yli 3000:lle terveydenhuollon ammattilaiselle. Ohjelma jatkuu vuoteen 2028 saakka.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on julkaissut alkuperäisen uutisen sivuillaan 10.9.2024.

Lisätietoja antavat:

Anniina Salmela, erikoistutkija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, anniina.salmela[at]thl.fi
Tuula Vasankari, pääsihteeri, keuhkosairauksien erikoislääkäri, Filha ry, tuula.vasankari[at]filha.fi

Uutinen YM044:00/2024