Opetus- ja kulttuuriministeriön toimialan hankkeet esillä verkoston kesäkuun kokouksessa

Julkaisuajankohta 7.6.2023 12.00 | Julkaistu suomeksi 7.6.2023 klo 12.25
Uutinen
Opetus- ja kulttuuriministeriön toimialan hankkeet esillä verkoston kesäkuun kokouksessa

Kuntien Terveet tilat -verkoston kesäkuun kokouksessa saatiin katsaus ohjelmassa toteutetuista yleissivistävän ja ammatillisen koulutuksen tilojen nykytilaselvityksistä sekä sisäilmaosaamisen osaamiskartoituksista. Lisäksi kuultiin käynnissä olevista varhaiskasvatuksen ja oppimisen tilojen selvityksistä sekä sosiaali- ja terveysalan sisäilmaosaamisen kartoituksesta. Verkoston seuraava kokoontuminen järjestetään syyskuussa.

Terveet tilat -verkoston 12. tapaaminen järjestettiin maanantaina 5.6.2023 tuttuun tapaan etätilaisuutena. Terveet tilat -ohjelman hankejohtaja Katja Outinen esitteli ohjelman ajankohtaisia kuulumisia, joihin kuuluivat liuta valmistumassa olevia oppaita sekä yhteistyön käynnistyminen toimintansa aloittaneiden hyvinvointialueiden kanssa. 

Esillä olivat myös syksyllä kuntien käyttöön valmistuva arviointityökalu ja verkostolle järjestettävä sisäilmavalmennus. Uusi Vinkit kentältä -sarja puolestaan esittelee hyvän sisäilman eteen tehtävää työtä Terveet tilat -ohjelman sidosryhmissä. Lisäksi kuntien edustajia muistutettiin kyselystä, jolla selvitetään kuntien sisäilmatilannetta, toimintatapoja ja kehityskohteita sekä tulevaisuuden näkymiä sisäilmatilanteisiin liittyen.

Osaamiskartoitukset selvittävät sisäilmaosaamista eri aloilla

Päivän teeman esitteli Terveet tilat -sihteeristöön kuuluva rakennusneuvos Mikko Helasvuo, joka kävi läpi opetus- ja kulttuuriministeriön vastuulla olevia toimenpiteitä Terveet tilat -ohjelman toteutuksessa. Ensimmäisenä käsittelyssä olivat ohjelman toteuttamat osaamiskartoitukset, joiden tarkoituksena on ollut selvittää sisäilmaosaamisen tasoa eri aloilla sekä tunnistaa osaamisvajeita ja kehityskohteita.

Owal Groupin Jeremias Kortelainen kertoi omassa puheenvuorossaan vuonna 2020 valmistuneesta rakennusalan suunnittelijoiden, konsulttien ja urakoitsijoiden osaamiskartoituksesta, jonka perusteella puutteita havaittiin erityisesti rakentamisen kokonaisuuden hallinnassa ja siitä johtuvasta riittämättömästä sisäilman huomioimisesta rakennuksen elinkaaren eri vaiheissa. Opetusneuvos Laura Jauholan esittelemässä kartoituksessa kiinteistö- ja rakennusalan eri koulutusasteiden tutkintoon johtavan koulutuksen tuottamasta sisäilmaosaamisesta puolestaan todettiin tutkintokoulutuksessa saatua koulutusta pidettävän hyvänä pohjana, mutta vaadittavan sisäilmaosaamisen karttuvan vasta kokemuksen myötä. Opetusneuvos Matleena Pärssinen päätti osuuden kertomalla valmisteilla olevasta sosiaali- ja terveysalan kartoituksesta, jossa keskitytään selvittämään sisäilmasta oireilevien ja sairastuneiden hoidon ja kuntouksen koulutustietoja.

Tilaselvitykset selvittävät rakennusten monikäyttöisyyttä ja turvallisuutta

Tauon jälkeen siirryttiin tilaselvitysten pariin, joiden tavoitteena on selvittää minkälaisia ovat joustavat, muunneltavat, monikäyttöiset ja turvalliset oppilaitosrakennukset sekä tarkastella kuinka hyvin kriteerit tällä hetkellä täyttyvät. FCG Oy:n johtava konsultti Raila Oksanen esitteli tänä vuonna valmistuvaa varhaiskasvatuksen tilojen ja rakennusten nykytilaselvitystä, joka on jatkoa edellisten vuosien yleissivistävien ja ammatillisen koulutuksen selvityksille. Opetushallituksen yliarkkitehti Roope Rissanen taas antoi katsauksen pian julkaistavaan käsityön oppimis- ja työympäristön suunnitteluoppaaseen. 

Tulevista tilaselvityksistä saatiin esimakua aamupäivän viimeisessä osiossa, jossa Rissanen ja Opetushallituksen yli-insinööri Arto Pekkala esittelivät yleissivistävien ja ammatillisten oppimisympäristöjen valmistelussa olevia selvityksiä. Päivän päätti Mikko Helasvuo kertomalla valmisteilla olevasta liikunnan rakennusten nykytilaselvityksestä.

Verkosto kokoontuu jälleen syyskuussa

Kuntien Terveet tilat -verkosto on kuntien työntekijöiden, viranhaltijoiden ja kunnanvaltuutettujen yhteistyöfoorumi. Verkostoon on mahdollista liittyä mukaan ohjelman nettisivuilla. Toivomme jäseniksi esimerkiksi sisäilmatyöryhmien jäseniä sekä tilakeskuksissa, rakennuttajapalveluissa, kiinteistönhoidossa, työsuojelussa, terveydensuojelussa, terveydenhuollossa, opetustoimessa ja varhaiskasvatuksessa työskenteleviä viranhaltijoita ja työntekijöitä.

Kuntien Terveet tilat -verkoston seuraava kokoontuminen järjestetään maanantaina 11.9.2023. Tilaisuuden teemana on silloin vuoden 2025 alussa voimaan astuva rakentamislaki. Tiedotamme verkoston jäsenille tarkemmin tilaisuuksien aikataulusta ja ilmoittautumisen alkamisesta. Aiempien verkostotapaamisten materiaalit ja tallenteet ovat verkoston jäsenten saatavilla myös jälkikäteen.  

Uutinen