Tutustu Työterveyslaitoksen uudistuneeseen sisäilmaohjeeseen

Julkaisuajankohta 28.9.2022 10.00
Uutinen
Tutustu Työterveyslaitoksen uudistuneeseen sisäilmaohjeeseen

Rakennuksen sisäilmastoselvitys, olosuhdearviointi ja terveydellisen merkityksen arviointi ovat keskeinen osa työpaikkojen sisäilmatilanteiden ratkaisua. Näitä koskevat Työterveyslaitoksen ohjeet on uudistettu. Ohjeet on tehty osana Kansallista sisäilma ja terveys -ohjelmaa.

Ohjeet on tarkoitettu ensisijaisesti sisäilma- ja rakennusterveysasiantuntijoille sekä työterveyslääkäreille, mutta niistä hyötyvät myös kiinteistön omistajat, työnantajat, viranomaiset sekä työsuojelun ja terveydenhuollon ammattilaiset. Ohjeet perustuvat uusimpaan tutkittuun tietoon ja asiantuntija-arvioihin.

Terveydellisen merkityksen arvioinnissa otetaan kantaa työpaikalla havaittujen terveysvaarojen, haittojen, kuormitustekijöiden sekä voimavarojen merkitykseen terveydelle ja työkyvylle. Terveydellisen merkityksen arviointi on työterveyshuollon ydinosaamista ja sitä tehdään esimerkiksi työpaikkaselvitysten yhteydessä.

Uusiin ohjeisiin voi tutustua Työterveyslaitoksen sisäilmasivuilla. Ohjeita esitellään myös Työterveyslaitoksen maksuttomissa webinaareissa Päivitä tietosi uusista sisäilmaohjeista -
 28.9.2022 ja 10.11.2022.

Työterveyslaitos laati ohjeet osana Kansallista sisäilma ja terveys -ohjelmaa. Kansallisen sisäilma- ja terveys -ohjelman tavoitteena on edistää terveyttä ja hyvinvointia vähentämällä sisäympäristöön liittyviä haittoja Suomessa. Ohjelmaa koordinoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, ja työhön osallistuvat aktiivisesti Työterveyslaitos, Filha ry, Hengitysliitto, Allergia-, Iho- ja Astmaliitto sekä Sisäilmayhdistys ry. Ohjelma toteuttaa hallituksen Terveet tilat 2028 -ohjelman terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä koskevia toimenpiteitä.

Uutinen