THL ja Kuntaliitto tiedottavat
Selvitys: Kuntien kiinteistöjen sisäilman tilanne on kohentunut

Julkaisuajankohta 19.9.2023 11.15
Selvitys: Kuntien kiinteistöjen sisäilman tilanne on kohentunut

Kuntien kiinteistöjen sisäilmaongelmat ovat vähentyneet viimeisen viiden vuoden aikana ja sisäympäristöön liittyviä ongelmatilanteita pystytään yhä useammin ehkäisemään ennalta, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja Suomen Kuntaliitto ry:n teettämästä kyselystä.

Kysely lähettiin kaikille Manner-Suomen kuntien toimitiloista ja sisäilman laadusta vastaaville toimijoille. Vastaus saatiin 68 kunnasta, mikä on 23 prosenttia kaikista Suomen kunnista. Kyselyyn vastanneissa kunnissa asuu yhteensä yli 2,3 miljoonaa asukasta, eli 42 prosenttia Suomen väestöstä.

Edellisen kerran kuntien kiinteistökannan sisäympäristöjen tilaa selvitettiin vuonna 2019. Tämänvuotisen kyselyn tuloksia verrataan kuntien tilanteeseen edellisen kyselyn aikaan.

Merkittävien sisäilmaongelmien määrä on vähentynyt

Kuntien omistamissa ja käyttämissä rakennuksissa merkittäviä sisäilmaongelmia esiintyy vuoden 2023 kyselyn perusteella 5–10 prosentissa rakennusten kokonaisneliömäärästä. Vuonna 2019 merkittäviä sisäilmaongelmia esiintyi kuntien omistamissa ja käyttämissä rakennuksissa 5–18 prosentissa kokonaisneliömäärästä.

”Merkittävien sisäilmaongelmien määrä on kyselyn perusteella vähentynyt, mutta alhainen vastausprosentti tuo epävarmuutta tuloksiin. Lisäksi asukasluvultaan erikokoisten kuntien välillä on eroja tuloksissa. Myöskään vuoden alusta voimaan astuneen hyvinvointialueuudistuksen vaikutuksia sosiaali- ja terveysalan kiinteistöihin ei pystytä vielä arvioimaan”, huomauttaa THL:n erikoistutkija Anniina Salmela.

Kuntaliitto on yhteistyössä valtionvarainministeriön ja Senaatti-kiinteistöjen kanssa selvittänyt kuntien hyvinvointialueille vuokraamien kiinteistöjen tilannekuvaa ja tulevaisuuden näkymiä. Selvityksen tulokset tullaan julkaisemaan syksyn aikana.

Tilanne on kohentunut eritoten kouluissa ja päiväkodeissa

Tulosten perusteella kuntien panostus omistamiensa kiinteistöjen kuntoon näkyy sisäilmatilanteen kohenemisena erityisesti kouluissa ja päiväkodeissa. Kunnat ovat panostaneet muun muassa kiinteistökannan uudistamiseen ja peruskorjauksiin. Myös palveluverkkosuunnitelmia laaditaan yhä useammin.

”Kun sisäympäristöön liittyvät kysymykset on huomioitu muun muassa kuntastrategiassa ja toimialakohtaisissa strategioissa, voidaan kiinteistökantaa uudistaa ja korjata suunnitelmallisesti”, toteaa Kuntaliiton erityisasiantuntija Kaisa Mäntynen.

Kuntien arvion mukaan haasteita sisäilmatilanteeseen tuo edelleen rakennuskannan ikärakenne. Kunnilla on ikääntynyttä rakennuskantaa, joka on saavuttamassa teknisen käyttöikänsä. Lisäksi arvioidaan, että kunnat eivät voi osoittaa riittäviä taloudellisia resursseja uudis- ja korjausinvestointeihin tai ennakoivan ylläpidon tarpeisiin.

Tulosten avulla suunnitellaan Kansallisen sisäilma ja terveys -ohjelman toimia

Kuntien sisäilmatilannetta selvitettiin tänä vuonna osana Kansallisen sisäilma ja terveys -ohjelman väliarviointia. Vuoden 2019 kysely oli osa Sisäilma ja terveys: kehitys, nykytilanne, seuranta ja vertailu eri maiden sekä julkisen ja yksityisen sektorin välillä -hanketta.

"Kyselyllä saadaan merkittävää lisätietoa kuntien sisäilmatilanteesta. Tulosten perusteella pystymme suuntaamaan Kansallisen sisäilma ja terveys -ohjelman toimia seuraavaksi viideksi vuodeksi edistääksemme sisäympäristöasioita kunnissa”, Salmela lisää.

Kansallisen sisäilma ja terveys -ohjelman tavoitteena on edistää terveyttä ja hyvinvointia vähentämällä sisäympäristöön liittyviä haittoja Suomessa. Ohjelmaa koordinoi THL, ja työhön osallistuvat aktiivisesti Työterveyslaitos, Filha ry, Hengitysliitto, Allergia-, Iho- ja Astmaliitto sekä Sisäilmayhdistys ry. Suomen Kuntaliitto ry on edustettuna ohjelman ohjausryhmässä. Kansallisen sisäilma ja terveys -ohjelma toteuttaa hallituksen Terveet tilat 2028 -ohjelman terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä koskevia toimia.

Lisätietoja: erikoistutkija Anniina Salmela, THL, p. 029 524 7712, etunimi.sukunimi(at)thl.fi ja erityisasiantuntija Kaisa Mäntynen, Suomen Kuntaliitto ry, p. 09 771 2139, etunimi.sukunimi(at)kuntaliitto.fi

THL ja Kuntaliitto julkaisivat tiedotteen 6.9.2023.

VNK008:00/2018