Hyppää sisältöön

Ilmanvaihdon katsastusoppaan raporttimallit päivitetty

Julkaisuajankohta 17.7.2025 10.36
Uutinen
Huoltomies tutkii ilmanvaihtokonetta.

Vuonna 2022 julkaistun ilmanvaihdon katsastusoppaan mukaisia katsastuksia on tehty yli sadassa julkisessa kiinteistössä eri puolilla Suomea. Katsastusmallin yleistyessä ja käytännön kokemusten pohjalta on herännyt tarve kehittää raporttimalleja ja raportoinnin ohjeistusta palvelemaan katsastajia ja tilaajia paremmin.

Terveet tilat 2028 -ohjelma toteutti hankkeen ilmanvaihdon katsastusoppaan raporttimallien sekä tarkastuslistojen ja muiden aputiedostojen kehittämisestä. Hankkeen aikana oppaan raportointimalleja selkeytettiin ja muokattiin vastaamaan paremmin tilaajien ja toimijoiden tarpeita. Jatkossa tarkastuslistat ja muut aputiedostot tukevat katsastustoimijoita käytännön työssä toimimaan tehokkaasti ja johdonmukaisesti. Myös katsastusopasta päivitettiin palaverikäytäntöjen ja asiakirjoista tarkastettavien asioiden sekä liiteviittausten osalta.

Päivitettyyn katsastusoppaaseen on lisätty mukaan kaikki liitteet, jotta oppaaseen voi tutustua kokonaisuutena. Aiemmassa versiossa oppaassa oli vain liite 1 ja muut liitteet saattoi ladata verkkosivuilta. Myös päivitetyn katsastusoppaan kaikki raportointi- sekä aputiedostot ovat ladattavissa yhtenä zip-tiedostona. Ladattavat liitteet ovat joko Word- tai Excel-tiedostoja, joten katsastuksen tekijä voi muokata niitä vastaamaan omia tarpeitaan. Tutustu oppaaseen ja päivitettyihin liitetiedostoihin alla olevasta linkistä. 

Päivitetyistä liitteistä varsinaisia ilmanvaihdon katsastuksen raportointitiedostoja ovat liitteet 2, 3 ja 5. Muut tiedostot ovat aputiedostoja, joita ovat katsastuksen aikana käytettävät tarkastuslistat (liitteet 4a–4c) sekä ennen katsastusta ja katsastuksen aloituksessa hyödynnettävät asiakirjapohjat (liite 1, 6–8).

Raportointitiedostot

  • Liite 2: Katsastuspöytäkirja ja vikalista
  • Liite 3: Ilmanvaihdon katsastustodistus
  • Liite 5: Valokuvaliite

Aputiedostot

  • Liite 1: Tilaajan ja katsastajan ohjeet
  • Liite 4: Tarkastuslistat ilmanvaihdon katsastuksessa tarkastettavista asioista
    • Liite 4a: Koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihtojärjestelmä TPIV
    • Liite 4b: Koneellinen poistoilmanvaihtojärjestelmä KPIV
    • Liite 4c: Painovoimainen ilmanvaihtojärjestelmä PVIV
  • Liite 6: Lista etukäteen selvitettävistä asioista – IV-katsastuksen valmistelut
  • Liite 7: Tiedotepohja
  • Liite 8: IV-katsastuksen aloituspalaverin asialista

Katsastustoiminnan yhtenäisyyden säilyttämiseksi kaikkien on suotavaa käyttää aina ilmanvaihdon katsastusoppaan liitteen 2 pöytäkirjasivua sekä liitteen 3 katsastustodistusta. Muun raportoinnin voi tarvittaessa toteuttaa vapaammin esim. sähköisillä raportointijärjestelmillä huomioiden kuitenkin, että sisällön on hyvä vastata katsastusoppaan ja tarkastuslistojen sisältöä.

Hankkeen toteutus

Hanke toteutettiin ympäristöministeriön tilauksesta osana valtioneuvoston Terveet tilat 2028 -ohjelmaa. Hankkeen toteutti Suomen LVI-liitto SuLVI ry ja käytännön toteutuksesta vastasi työryhmä, johon kuuluivat IV-asiantuntija Antti Alanko ProBoreal Oy:stä, suunnittelujohtaja Elina Manelius A-Insinöörit Suunnittelu Oy:stä, johtava asiantuntija Lari Eskola A-Insinöörit Oy:stä ja kiinteistöpäällikkö Tuomo Kiiski Jyväskylän tilapalvelusta.

Hankkeen aikana järjestettiin työpaja sekä kommenttikierros julkaistavista liitteistä. Työryhmä kiittää kaikkia kommentoijia.

Lisätietoa
Samuli Könkö, toiminnanjohtaja, Suomen LVI-Liitto SuLVI ry, etunimi.sukunimi[at]sulvi.fi
Katja Outinen, rakennusneuvos, ympäristöministeriö, etunimi.sukunimi[at]gov.fi

Uutinen YM044:00/2024
Sivun alkuun