Hankejohtajan katsaus Terveiden tilojen vuoteen 2020

Julkaisuajankohta 16.12.2020 9.55
Hankejohtajan katsaus Terveiden tilojen vuoteen 2020

Vuosi 2020 on ollut Terveet tilat 2028 -ohjelman toinen täysi toimintavuosi. Vuosi on ollut poikkeuksellinen, ja tuntunut koronatilanteen takia ajoittain synkältäkin. Huolimatta koronasta ja siitä, että sen takia valtioneuvoston kansliassa työskentelevä kahden hengen tiimimme puolittui maalis–heinäkuun ajaksi, Terveet tilat 2028 -ohjelma on päässyt tänä vuonna suuren harppauksen eteenpäin.

Syksyllä 2019 pyörähtivät käyntiin alueelliset työpajatilaisuudet, joita valmisteltiin yhdessä aluehallintoviranomaisten kanssa. Alkuvuonna 2020 emme osanneet arvata, että täydessä tohinassa olleen neljän viimeisen fyysisen tilaisuuden valmistelut tyssäisivät ja Helsingissä 11. maaliskuuta pidetty tilaisuus jäisi viimeiseksi kasvokkain kohtaamiseksi pitkään aikaan.

Emme halunneet jättää tilaisuuksia kokonaan pitämättä. Jo pidetyistä työpajapäivistä olimme saaneet kunnista arvokkaita havaintoja Terveet tilat -toimintamallin kirjoittamista varten. Aloimme vauhdilla kartoittaa, kuinka tilaisuudet voitaisiin järjestää virtuaalisesti. Loka–marraskuun aikana järjestimme yhteistyössä avien kanssa kolme antoisaa webinaaripäivää kuntien alan asiantuntijoille. Näiden ’aluetilaisuuksien’ lisäksi järjestimme vuoden aikana myös muutaman muun verkkotyöpajan verkkosivuston ja toimintamallin rakentamisen pohjaksi.

Lokakuu lienee ollut tänä vuonna ohjelman kiireisin. Tuolloin piti saada uudet verkkosivumme ja Terveet tilat -toimintamallin ensimmäinen versio julkaisukuntoon. Teimme Terveet tilat -sihteeristössä päätöksen, että haluamme julkistaa toimintamallin ns. luonnoksena, jota muokataan ajan kanssa ja palautteen perusteella. Liian raakileena emme kuitenkaan halunneet toimintamallia päästää maailmalle. Kommentteja otetaan vastaan!

Vuonna 2020 Terveet tilat 2028 -ohjelma sai myös uuden, värikkään ilmeen. Olimme mukana virtuaalitapahtumissa, kuten Kuntamarkkinoilla ja SisäilmapajaX:ssä. Ohjelman johtoryhmä kokoontui etäyhteyksin marraskuussa. Marraskuussa pääsimme myös vieraaksi eduskunnan sisäilmaryhmän etäkokoukseen. Terveet tilat 2028 -sihteeristö on kokoustanut kahden viikon välein ja ministeriöissä on käynnissä pitkä lista hankkeita, jotka edistävät Terveet tilat 2028 -ohjelmaa. Yksityiskohtaisempi listaus löytyy tilannekatsauksesta.

Loppuvuodesta lähetimme kuntien kirjaamoihin kutsukirjeen Terveet tilat -verkostoon liittymiseksi. Verkoston ensimmäinen tapaaminen pidetään helmikuussa. Verkostoon ilmoittautuneita on jo yli 250 ja mukaan mahtuu edelleen. Etäyhteyksin järjestettäviin tilaisuuksiin on toivottavasti matala kynnys osallistua ympäri Suomen. 

Menneestä vuodesta haluan kiittää kaikkia yhteistyökumppaneitamme. Kaikkia, joiden kanssa olemme käyneet ajatuksia herättäviä keskusteluja. Suuri osa ei jää vain keskusteluiksi, vaan niistä kehkeytyy ideoita, joihin voi tarttua. Haluan kiittää kaikkia, jotka tekevät töitä paremman sisäilman eteen. Erityiskiitokset haluan esittää kuntien viranhaltijoille ja työntekijöille. Kiitos, että olette mukana! Odotan innolla yhteistyön jatkumista Terveet tilat -verkoston muodossa.

Rauhaisaa joulunaikaa kaikille ja onnea vuoteen 2021,
Katja Outinen

VNK008:00/2018